Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat Pohjois-Suomessa

Asuminen on nykyisellään todella kallista. Vuokra-asumisen kohtuuhinta oli 90-luvulla noin 25 % tuloista. Kuinka moni omakotiasujakaan pääsee enää nykyään tähän tavoitteeseen? Kaukolämpömaksujen ja vesi- ja kiinteistöverojen nousu on aiheuttanut monessa taloyhtiössä hoitovastikkeiden tuplaantumisen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Uusi hallitus on aikonut korottaa kiinteistö-, energia- ja jäteveroja. Asuminen kallistuu väistämättä, ellei näitä veronkorotuksia kompensoida jotenkin asumiseen. Nousevat ylläpitokustannukset ajavat varsinkin pienituloiset yhä ahtaammalle oman asuntonsa kanssa. Vapautuvien asuntojen suuri määrä heijastuu jo talojen arvoihin.

Omakotitalojen hinnat ovat romahtaneet tänä vuonna historiallisen paljon Pohjois-Suomessa.

Omakotiliitto tukee myös asunnon ostajaa

Iltalehti otsikoi sivuillaan Kuluttajaliiton juristi uusien asuntojen virheistä: “Maan tapa”. Kunnan rakennustarkastajan tekemä uuden asunnon käyttöönottotarkastus ei ole laadun tae vaan asunnosta voi silti paljastua vakaviakin puutteita. Rakennuttajan on velvollisuus korjata puutteet. Suomen Omakotiliiton jäsenilleen tarjoama puhelinpalvelu auttaa tarvittaessa myös näihin ongelmiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelinpalvelun numerot löydät jokaisen Omakotilehden sivuilta.

Lue Iltalehden artikkeli tästä linkistä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051619703318_uu.shtml

Kiinteistön sadevesien ja pintavesien ohjaus

Kiinnitä huomiota kiinteistön sadevesien ja pintavesien ohjaukseen. Vesi tulisi ohjata riittävän kauas rakennuksesta, jotta se ei aiheuta ongelmia. Lisäksi salaojitukset ja viemäröinnit tulisi tarkastaa säännöllisesti. Klikkaa kuvaa ja lue tähän liittyvä artikkeli.

Uskomaton virhe koskee yli puolta omakotitalon omistajista, insinööritoimisto Raksystemsin selvitys paljastaa.

Rakentajamessujen arpajaisten arvonta suoritettu

Kiitos kaikille messuvieraille sekä yhteistyökumppaneillemme onnistuneista Rakentajamessuista. Monet messuvieraat kokivat Suomen Omakotiliiton sekä paikallisten jäsenyhdistysten ajamat asiat tärkeiksi ja halusivat liittyä jäseneksi. Lapin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistys työllistää tälläkin hetkellä yhden kotitalkkarin, joka auttaa yhdistyksen jäseniä kotiaskareissa. Lisäksi työllistämme kesällä yhden nuoren kesätöihin.

Lapin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistyksen Rakentajamessuilla järjestämissä arpajaisissa onni suosi seuraavasti:

1. Aamiaissetti, Matinmikko Heikki
2. Light my fire –pullo, Lempiäinen Pia
3. Sateenvarjo, Suopajärvi Jouko
4. Ensiapupakkaus, Vedenoja Jukka
5. Linnunpönttö, Erola Jouni
6. Kuksa + lautanen, Tapio Suvi-Päivi
7. Kuksa + lautanen, Lyly Hannu
8. Sytytin, Törmänen Pasi
9. Viking Line -lahjakortti, Marjeta Anne
10. Viking Line -lahjakortti, Kivelä Teuvo
11. Viking Line -lahjakortti, Erola Salla
12. Viking Line -lahjakortti, Salo Martti
13. Viking Line -lahjakortti, Määttä Heidi
14. Viking Line -lahjakortti, Juujärvi Antti
15. Viking Line -lahjakortti, Nikumaa Seija
16. Viking Line -lahjakortti, Pekkala Heikki
17. Viking Line -lahjakortti, Portaankorva Kauko
18. Viking Line -lahjakortti, Tapio Riitta

Lämpimät onnittelut voittajille!

Otamme vielä voittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti. Palkinnot voi käydä lunastamassa toimistolta osoitteesta Juppotie 2 toimiston aukioloaikoina arkisin klo 9.00-13.00. Lahjakortit voidaan myös postittaa.

arpajaisluettelo rakentajamessut 2015

LOMY mukana Lapin Rakentajamessuilla 25.-26.4.2015

Lapin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistys on mukana Lapin Rakentajamessuilla Lappi Areenalla. Messuosastollamme kerromme mm. sen miksi juuri sinun kannattaa liittyä yhdistyksemme jäseneksi. Kaikki jäseneksi liittyvät saavat liittymislahjana Talo ilman hometta -kirjan! Rakennusmestari Matti Eklund pitää katsomossa esitelmän omakotitalon riskirakenteiden korjaamisesta klo 10.30, jonka jälkeen hän on tavattavissa messuosastollamme. Lisäksi osastollamme voit tutustua uuteen Tarjoaminulle.fi -palveluun, joka kilpailuttaa remonttityöt puolestasi. Voit osallistua myös Niskan puutarhan kasvintunnistusveikkaukseen, jossa on palkintoina lahjakortteja. Messut ovat avoinna vielä tänään klo 10.00-16.00. Tule sinäkin!

rakentajamessut 2015

KEVÄTKOKOUS!

Lapin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistys ry:n kevätkokous 16.4.2015 klo 16.00 os. Juppotie 2, Saarenkylä. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat sekä muut esille tulevat asiat. Kahvitarjoilu! Hallitus

Tervetuloa!

Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäaika pitenee

Hyviä uutisia!

Valtioneuvosto on tänään 26.3.2015 hyväksynyt asetuksen haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäajan pidentämisestä. Siirtymäaikaa jatketaan kahdella vuodella 15. maaliskuuta 2018 asti.

Kahden vuoden lisäaika koskee arviolta noin 120 000 vakituisesti asuttua kiinteistöä. Siirtymäajan piiriin kuuluvat ennen vuotta 2004 rakennetut kiinteistöt, joiden jätevesijärjestelmä vaatii parantamistoimia. Asetuksen vaatimuksia on sovellettu vuoden 2004 alusta alkaen uudisrakentamisessa ja tehtäessä kiinteistöllä lupaa edellyttäviä korjaus- tai muutostöitä.

Haja-asutusalueiden jätevesilainsäädäntöön tehtävien lievennysten valmistelu etenee. Tavoitteena on kohtuullistaa lainsäädäntöä erottelemalla ympäristönsuojelullisesti herkät alueet ja vapauttaa vaatimusten noudattamisesta niin sanotut kuivan maan kiinteistöt, jotka eivät sijaitse vesistöjen äärellä tai pohjavesialueilla. Tarkastelussa on vaihtoehto, jossa
jätevesijärjestelmä täytyisi uusia vain silloin, kun kiinteistöllä tehdään muutakin remonttia. Mahdolliset lainsäädäntömuutokset koskevat ennen vuotta 2004 rakennettuja asuinkiinteistöjä.

Ympäristöministeriön tiedote kokonaisuudessaan ja lisätietoja:
http://www.ym.fi/…/…/Tiedotteet/Jatevesiasetuksen_siirtymaai
ka_pitenee_k%2833046%29

Lue myös: Omakotiliitto on vaatinut jätetevesiasetusta kohtuullisemmaksi,
lisäaikaa ja riittävästi neuvontaa
http://www.omakotiliitto.fi/julkilausuma25102014.

Suomen Omakotiliitto

Yleisradion vanhusvahti-palvelu avattu

Yle on avannut sivuillensa palvelun, jonka avulla voit tarkistaa miten oma kuntasi on hoitanut vanhuspalvelulain mukaiset vaatimukset eli miten asiat eri palvelulaitoksissa ovat tällä hetkellä. Sieltä selviää mm. se, ettei Rovaniemen kunnalla ole tiedossa hoivatyöhön osallistuvan henkilöstön määrää.

Millaista palvelua saat vanhetessasi, kun et enää selviydy omin avuin kotona? Ylen Vanhusvahdin avulla pystyt tutkimaan, millä mallilla asiat ovat omassa kunnassasi ja toteutuvatko vanhus­palvelu­lain vaatimukset.

Omakotiasuja voi säästää sähkössä satasia

Muistakaa kilpailuttaa sähkö vuoden parin välein. Sen voi tehdä helposti esimerkiksi https://www.vaihtovirta.fi/ nettipalvelun avulla. Jo kerrostalossa asuvan perheen sähkön kilpailuttaminen säästää helposti satasia vuodessa. Ps. Omakotiliiton jäsenet voivat ostaa sähköä jäsenhintaan Nordic Green Energyltä. Lue tarjouksesta lisää Omakotiliiton sivuilta.

Sähkö on nyt edullisempaa kuin vuosiin, ja sen on huomannut myös sähkölaskun loppusummassa.

Talkkaria tarvitaan lumenluontihommissa

Myös Lapin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistys tarjoaa talkkaripalvelua jäsenilleen 😉

Viime viikolla pihat kiilsivät jäässä, sittemmin on satanut lunta päivätolkulla. Hiekoitushommia ja lumenluontia on siis riittänyt. Ja lisää lunta on luvassa. Seinäjoen seudun Omakotiyhdistyksen talonmiehillä riittää kysyntää.